JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas?

Tulisit ennemmin tänne polvelleni.

ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesi juuressa on niin hyvä olla.

 

JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan.

 

ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule.

 

JOHANNES. Et tule? Miksi et tule?

 

ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.

 

JOHANNES. Sittenkö, kun olen kertonut asiani? Tuletko sitten?

 

ANNA LIISA. No, ehkäpä.

 

JOHANNES. Hyvä on. Minä pidän kiinni sanastasi.

 

ANNA LIISA. Mutta mitä sinulla nyt on sitten mielessäsi?

 

JOHANNES. Sitä vaan, että panemma kuulutuksiin ensi pyhänä. Ja kolmen viikon päästä pidämme häät.

 

ANNA LIISA. Niinkö pian?

 

JOHANNES. Niin, mitäs niistä enää viivyttelee. Kuta likempänä se aika on, sitä parempi. Vai kuinka sinusta?

 

ANNA LIISA. Minusta samoin. Mutta mitähän siitä arvelee isä ja äiti?

 

JOHANNES. Minä heiltä kysyn. Ovatko he kotosalla?